American Beauty - Arvostelu

Sam Mendesin esikoiselokuva kertoo mädänneistä perhesuhteista, pinnallisuudesta, kieroon kasvaneesta moraalista, sairaallisesta teeskentelemisestä, miehen paineista, paikan täyttämisestä elämässä, yhteiskunnan välinpitämöttömyydestä, sekä himosta. Samalla se on kuitenkin manifesti kaikesta maailman kauneudesta. Tietenkin kauneus on tulkinnallinen kysymys. American Beauty näyttää kaiken kuonan, jonka pinta peittää. 

  Perheenisä Lester päättää jatkaa elämäänsä uudelta puolelta. Lester kerjää itselleen potkut ja kiristää pomoltaan eron yhteydessä 60 000 dollaria. Ahdistunut ja hieman tossun alla oleva Lester vapautuu kuorestaan ja palaa nuoruuteensa: Hän jatkaa marihuanan sauhuttelua, aloittaa painonnoston, sekä ostaa upean urheiluauton. Tytär Jane ja jokseenkin materialistinen vaimo Carolyn -jota Lester yrittää irrottaa pinnallisuudesta- oudoksuvat Lesteriä. Perheen sekaiset suhteet alkavat kerätä karstaa ympärilleen.

  Kerronta on alussa hyvin johdattelevaa, vaikkakin hieman hidasta ja tapahtumaköyhää, mutta mielenkiinto pysyy silti yllä taiteellisuuden ja häkeltävien kohtausten ansiosta. Tiivis ja ahdistava tunnelma kelluu hyvin mukana elokuvassa. Tarina punoutuu jännittäväksi, mutta pysyy silti rauhallisena, siis perhe-elämä jatkuu edelleen, perhettä koettelevista tapahtumista huolimatta. Minulle oli lähes mahdotonta poistua television äärestä.

  American Beauty on täynnä upeita roolisuorituksia. Kevin Spacey on ehdottomasti Oscarinsa ansainnut. Hän suorastaan hehkuu rakkautta kauneuteen. Kuten myös naapurin poikaa esittävä Wes Bentley. Jotkin repliikit tuntuisivat juustoisilta, ilman vastaavia huippunäyttelijöitä. Loppu yllättää käänteillään, taiteellisuudellaan ja purkauksellisuudellaan. Se on ikään kuin tilitys, jossa ahdistava tunnelma laukeaa ryöppyinä.

  Elokuva ei suoraan kerro ulkonäöstä, mutta se on voimakas elementti kaikessa kertomuksessa ja opetuksessa kauneudesta, jota elokuva katsojalleen jakaa. Jälleen kerran saa huomata, että ulkonäkö pettää. Menestyvän lähiössä asuvan perheen elämä on aivan tolallaan. Julkisivu on kuitenkin kunnosssa. Elokuva kyseenalaistaakin ulkonäön merkityksen. Mikä on totta ja mikä enään on kaunista? Ihmisuhteet ovat myös keskeinen tekijä. Ennakoluulot ja haperot olettamukset musertavat elokuvassa suhteita. Mielestäni American Beauty haluaakin kertoa, että ihmisuhteet ovat pyhiä.

  Esikoisohjaukseksi American Beauty on menestynyt: 5 Oscaria ja 77 muuta. Eikä suotta, sillä työn jälkeä ei voi muuta kuin ihailla. Se on täsmällistä ja harkittua, ilman aidan alituksia. Vuonna 1999 valmistunut American Beauty hämmästyttää yhä. Kokonaisuudessaan se on kaunis ja lumoava. Se on jotain, joka saa katsojan suhtautumaan uudella asenteella kauneuteen. Monet asiat muuttuvat nopeasti kauniiksi.

Pinnalisuutesi alku oli mun loppu

Halua muistaa en

Sitä pakenen henkeä haukkoen

Kun vene vesille laskettiin

Nyt mut yli laidan heitettiin

Kun ei korjailtu purjeita

Tapettiin turhaan murheita

Ennen kuin purtemme vuosi

Mereen syliin vajosi

Muistoiksi ikuisiksi hajosi

Lopun alkua pystynyt mä en aavistaa

Todellisuutta erottanut pintasi maalista

Muutuit täysin

Jonkun muun vierestäni löysin

Turhanpäiväistä vermettä ostit

Itsetuntoasi vaatteilla nostit

Jumpaten muotosi putosi

Kuin matoset maan pienet

onkaloihinsa vain katosi

Tiedottomana vatsaani raavin

Sinä design-lehtiä haalit

Illat pitkät vietit ulkona

Uusien ystäviesi ilona

Moitit karua kuortani

Jätit mut kantamaan huoltasi

Ystävät kävelivät pintaasi päin

Vain minä luoksesi jäin

Et mulle enää puhunut

Kuin sun elämä olisi musta vaikeutunut

Rinnallesi löysit miehen toisen

Purttamme nakertavan loisen

Lempeni herskuva kelvannut ei

Pois lapsetkin multa veit

Suren kurjaa loppuain

Perkeleitä työstä hain

Yksinäisyyden tuskaa pidätellä sain

Itken töissä yksin

Kanssa sun tahdon olla kaksin

Etuikkuna

Bono, U2-yhtyeen keulakuva ja henkilö, jossa yhdistyy karisma ja persoonallisuus. Suuri hyväntekijä ja ihmisoikeusaktivisti, joka yhtyeensä keikoilla levittää sanomaa. Kuvan puolestaan on ottanut Anton Corbijn vuonna 1992 New Yorkissa. Hollantilainen Corbijn, joka on yksi lempivalokuvaajistani, edustaa vanhaa kunnon mustavalkoista Leica-sukupolvea. Hän on kuvannut pääasiassa vain rocktähtiä, ohjannut lukuisia musiikkivideoitakin ja kaksi elokuvaa.

  Kuvassa on tunnelmaa ja asennetta. Sitä onkin joskus mustavalkoiseen kuvaan haastavaa saada, sillä ei ole värejä käytössä, jotka korostaisivat kuvan elementtejä tai loisivat niitä. Kaikki huoneen tavarat ovat myös melko yksinkertaisia ulkomuodoltaan, samppanjacooleria myöten. Huomioni kiinnittyykin Bonoon. Hahmoon, jonka ympärillä savuiset yksityiskohdat luovat kontrastia. Asento on rentoutunut, melko merkityksetön. Kuvan hetki jää silmiini hitaana ja rauhallisena, jokseenkin neutraalina.

  Tunnen itseni tirkistelijäksi, sillä kuva on kuin ikkuna. Kuvaaja ei peitä takaapäin tulevaa valoa, ja kuva on otettu luonnolliselta katsomiskorkeudelta, siis ikään kuin katsoisin itse. Kuva ei siis peittele mitään, ja on samalla aito.

  Asetelma on jokseenkin välinpitämätön ja arrogantti: tatuoitu mies makoilee aurinkolasit päässä poreammeessa, polttelee, tissuttelee coolerissa toimitettua samppanjaa ja televisio pauhaa vieressä. Kellokin on vain heitetty altaan takareunalle. Kaikki vaikuttaa niin halvalta ja hetkelliseltä. Mutta koska kyseessä on Bono, näen hänet vain rock-tähtenä, joka nauttii hetkestä. Viesti välittyy hänen ansiostaan. Voisi myös luulla, että kuva synnyttäisi Bonosta ristiriitaisia tunteita, mutta se vain korostaa hänen karismaattisuutta. Hän on kuin kameleontti, jonka ei tarvitse suojautua. Mutta jos kyseessä olisi vaikkapa Joonas Hytönen, kuva vaikuttaisi teennäiseltä. Jos ei tunne Bonoa, viesti on erilainen. Ehkäpä halvempi ja röyhkeämpi.

  Entäpä merkitys? Onko sitä? Kuvahan on vain potretti, silti taideteos. Kenties merkitystä ei ole, sillä eihän taide ole kaikille viestittämistä, vaan vaikkapa tunnetilojen ja hetkien ikuistamista, palkkatyötä tai mielijohteiden talteen keräämistä.  

Kuva on otettu osoitteesta  http://www.flickr.com/photos/lalibra82/118606017/

Kaikki on konkreettinen on viestintää

 

Ulkonäkö on sana, joka jolla tarkoitetaan ihmisen, esineen tai asian ulkomuotoa. Minua se kiinnostaa kovasti, sillä minusta ulkonäkö on viestintää. Se kertoo omistajastaan, oli se sitten kappale tai elollinen eliö. Ulkonäkö voi kertoa mielipiteitä tai tarinaa. Ei tietenkään kaikilla tasoilla. Meillä on piirteitä, joille emme voi mitään. Mutta viesti välittyy varsinkin, jos ihminen yrittää ehostaa tai piilottaa piirteitään. Viesti ei tietenkään välttämättä vastaa sen lähettäjän mielipiteitä, sillä me itse arvioimme itseämme ja toisiamme ulkonäön perusteella. 
  Saimme siis äidinkielessä tehtävänannon kirjoittaa päättötyöblogia valitsemastamme sanasta. Lienee varmaan turha kertoa omaa sanavalintaani. Mutta palatkaamme takaisin asiaan.
  Mielestäni ulkonäkö, niiltä osa-alueilta joihin voimme itse vaikuttaa, on tärkeä, sillä se kertoo erityisesti omasta arvomaailmastamme. Mietimmehän usein, miten pukeutua erilaisiin tilaisuuksiin. Ulkonäöllä on väliä varsinkin työelämässä. Yritysmaailmassa työssäsi etenemiseen vaikuttaa myös se, miten pukeudut. Mitä enemmän työhön liittyy rahaa, sitä tiukempi ja muodollisempi on työpaikan pukukoodi. Pankeissakin kaikilla virkailijoilla on puku tai jakkupuku yllä.

  Pidän myös siitä, kuinka paljon juttua ulkonäöstä saa väännettyä. Oli ne sitten haastatteluita tai stereotypiavitsejä, ne ovat aina herättäneet mielenkiintoni. Ei sillä, että mielestäni ihmisten tulisi pyrkiä kauneusihanteiden ruumiillistumaan, vaan sillä että se kuvastaa persoonallisuuttamme. Tärkeintä onkin, että ihmisellä on hyvä olo, ja pitää itsestään sellaisena kuin on. Ulkonäkö kuvastaa myös persoonallisuuttamme kaikessa konkreettisessa tekemässämme. Näin ulkonäkö sitoutuu kulttuuriimme. Eikä ulkonäkö rajoitu vain ihmisiin. Kaikella konkreettisella on ulkonäkö: Huonekalut, kasvit, eläimet, kaupungit, plasma-tv:t, valtameret, mopot, kivet, isoäitisi kakkuvuoat jne. 

  Ihminen on aina kisannut kaikessa, niin myös ulkonäössä. Ei meille ole pitkään aikaan riittänyt pelkkä käytännöllisyys, vaan haluamme asua kauniissa talossa, ja juoda aamuiset kahvimme tyylikkäästä kupista. Tuntuu varsin pinnalliselta. Tuon kupin tyylikkäs ulkonäkö voi perustua vaikka sen muotoiluun tai hauskaan tekstiin kyljessä. Mutta pinnallisuudella ulkonäössä on paljon hyviä puolia, sillä se työllistää useita ihmisiä. Kampaajia, taitelijoita, teollisiamuotoilijoita ja tehdastyöläisiä jne. Ja tuohan ulkonäkö monesti ihmisille hyvän olon.

  Ulkonäkö on siis kaikessa mukana. Halusit tai et. Se kuvastaa kaikkien olevaa ja muiden olematonta. Se kertoo tarinaa ja jakaa asioita ryhmiin. Esimerkiksi ulkonäkö on aina vahvasti kuvastanut luokkaeroja. Ei tietenkään onneksi kaikkien kohdalla.