keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Etuikkuna


Bono, U2-yhtyeen keulakuva ja henkilö, jossa yhdistyy karisma ja persoonallisuus. Suuri hyväntekijä ja ihmisoikeusaktivisti, joka yhtyeensä keikoilla levittää sanomaa. Kuvan puolestaan on ottanut Anton Corbijn vuonna 1992 New Yorkissa. Hollantilainen Corbijn, joka on yksi lempivalokuvaajistani, edustaa vanhaa kunnon mustavalkoista Leica-sukupolvea. Hän on kuvannut pääasiassa vain rocktähtiä, ohjannut lukuisia musiikkivideoitakin ja kaksi elokuvaa.
  Kuvassa on tunnelmaa ja asennetta. Sitä onkin joskus mustavalkoiseen kuvaan haastavaa saada, sillä ei ole värejä käytössä, jotka korostaisivat kuvan elementtejä tai loisivat niitä. Kaikki huoneen tavarat ovat myös melko yksinkertaisia ulkomuodoltaan, samppanjacooleria myöten. Huomioni kiinnittyykin Bonoon. Hahmoon, jonka ympärillä savuiset yksityiskohdat luovat kontrastia. Asento on rentoutunut, melko merkityksetön. Kuvan hetki jää silmiini hitaana ja rauhallisena, jokseenkin neutraalina.
  Tunnen itseni tirkistelijäksi, sillä kuva on kuin ikkuna. Kuvaaja ei peitä takaapäin tulevaa valoa, ja kuva on otettu luonnolliselta katsomiskorkeudelta, siis ikään kuin katsoisin itse. Kuva ei siis peittele mitään, ja on samalla aito.
  Asetelma on jokseenkin välinpitämätön ja arrogantti: tatuoitu mies makoilee aurinkolasit päässä poreammeessa, polttelee, tissuttelee coolerissa toimitettua samppanjaa ja televisio pauhaa vieressä. Kellokin on vain heitetty altaan takareunalle. Kaikki vaikuttaa niin halvalta ja hetkelliseltä. Mutta koska kyseessä on Bono, näen hänet vain rock-tähtenä, joka nauttii hetkestä. Viesti välittyy hänen ansiostaan. Voisi myös luulla, että kuva synnyttäisi Bonosta ristiriitaisia tunteita, mutta se vain korostaa hänen karismaattisuutta. Hän on kuin kameleontti, jonka ei tarvitse suojautua. Mutta jos kyseessä olisi vaikkapa Joonas Hytönen, kuva vaikuttaisi teennäiseltä. Jos ei tunne Bonoa, viesti on erilainen. Ehkäpä halvempi ja röyhkeämpi.
  Entäpä merkitys? Onko sitä? Kuvahan on vain potretti, silti taideteos. Kenties merkitystä ei ole, sillä eihän taide ole kaikille viestittämistä, vaan vaikkapa tunnetilojen ja hetkien ikuistamista, palkkatyötä tai mielijohteiden talteen keräämistä.